Etusivu > Kuntainfo ja -palvelut
På svenska

Kuntainfo ja -palvelut

Merellisessä pikkukaupungissa ja sen maaseututaajamissa voit elää ihmisen kokoista elämää. Peruspalvelut ovat lähellä ja terveellistä lähiruokaa tuotetaan eri puolilla seutua.

 

Kristiinankaupungista tarvitsee harvoin lähteä merta edemmäs kalaan. Palvelut, teollisuus sekä maa- ja metsätalous ovat kaupungin elinkeinoelämän ydintä. Pienet paikalliset yritykset pitävät kaupungin arjen pyörimässä. Ihmiset, talot ja monenlaiset vempaimet autoista tietokoneisiin hoidetaan kuntoon. Ennen kaupungista vietiin valtameren taakse tervaa ja puutavaraa, nyt esimerkiksi metsätyökoneita.

 

Ihmisen kokoisessa kaupungissa yhteisöllisyys on voimissaan. Jos haluat, voit oppia toisen kotimaisen keskellä arkea - jumpparyhmässä, kylätalolla, hiekkalaatikon reunalla tai vaikka kaupan kalatiskillä. Päiväkodin pihalla lapset saavat luonnollista kielikylpyä ja nuoret kohtaavat toisensa harrastuksissa.

Haku

Extranet
Käyttäjätunnus:
Salasana:
Työkalut
Suurenna teksti
Tulosta sivu
Sivukartta